etusivu  
  kohteet  
  tehtävät  
  tuotokset  
  taidekohteet  
  työryhmä  
 

 

 


Utran sahalaitokset

 Utran sahateollisuuden alku
 Nils Ludvig Arppe
 Mustosen aika
 Aktiebolaget Utra Wood & Co
 Sahateollisuuden loppu
 Lähteet

Utraa

Utrassa sijaitsi sata vuotta sitten tehdasyhdyskunta, jolla oli suuri merkitys Pohjois-Karjalan teollistumiselle 1800-luvun aikana. Vanhat saharakennukset purettiin sahateollisuuden päättymisen aikoihin, vain yhdyskunnan kirkko ja koulurakennus jäivät muistuttamaan Utran kultaisista ajoista. Myöhemmin vanhalle teollisuusalueelle rakennettiin Uittoyhdistyksen paja ja varastorakennuksia, jotka jatkavat alueen vesienkäytön historiaa.

Utran sahalaitosten historiaa on hyvä tarkastella niiden omistajien kautta. Tehtaanisännät määräsivät paljolti sekä tehtaan että yhteisön elämään vaikuttavista tekijöistä.

Utran sahateollisuuden alku

Utran patolaitteita Utrankosket tunnettiin jo 1600-luvulla kruununkalastamona, joka oli kuuluisa arvokaloistaan siiasta ja lohesta. Sahatoimintaa Utraan houkuttivat jo 1780 alueen koskemattomat metsät ja kosket, jotka valjastettiin vesisahojen käyttövoimaksi. Kunnolla sahateollisuus pääsi Suomessa vauhtiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Toiminta pysyi 1800-luvun alkuvuosikymmenet vaatimattomana, sillä hallitus suhtautui epäilevästi sahateollisuuteen. Tehokkaampia höyrysahoja ei saanut rakentaa. Metsien pelättiin vähenevän, niitä haluttiin mieluummin säästää rautateollisuuden polttoaineeksi. Tosin kaskeaminen ja tervanpoltto tuhosivat metsiä enemmän. Ajan merkantilistisen näkemyksen mukaan yksityisen liikemiehen etua pidettiin vastakkaisena valtion edulle. Valtion tuli valvoa yksityistä teollisuutta tiukasti. Sahateollisuutta vastustettiin myös koska sen katsottiin haittaavan kalastusta ja vesiliikennettä. Utran sahalle aiheutti lisävaikeuksia syrjäinen sijainti ja huonot kulkuyhteydet.

-alkuun-

Nils Ludvig Arppe

Nils Ludvig Arppe oli Pohjois-Karjalan huomattavin sahateollisuusmies 1800-luvun alkupuolella. Arppe uudisti ja edisti huomattavasti alueen sahatoimintaa. Hän perkautti omaan laskuunsa matalikkoja jotta tukit saatiin uitettua nopeammin. Arppe toi myös Suomen ensimmäisen höyrylaivan Saimaan vesille puutavaran kuljetusta nopeuttamaan. Elokuusta 1832 "Ilmarinen" rahtasi valmista puutavaraa Varkauden ja Joensuun eteläpuolelta kohti Joutsenoa ja Lauritsalaa. Arppe rakennutti samana vuonna Utraan suuresti huomiota herättäneen sululla varustetun kanavan. Arppen kanavan jäänteitä on yhä nähtävissä nykyisessä Sahasalmessa, jonka vieressä Utran saha aikanaan sijaitsi. Kanavan tarkoituksena oli helpottaa puutavaran kuljetusta Kuurnasta Joensuuhun.

Sahausoikeuden rajoitus ja höyrysahojen kielto johti sahojen kannattamattomuuteen. Yleensä sahanomistajilla oli muutakin liiketoimintaa sahojen lisäksi ja he selvisivät laihoista vuosista. Arppe oli kuitenkin antautunut pelkästään sahateollisuuden harjoittamiseen, eikä toiminta taloudellisten suhdanteiden parannuttuakaan enää kannattanut. Arppe luopui sahoistaan 1856.

-alkuun-

Mustosen aika

Saaren saha

Vaikka N.L. Arppe luopuikin sahoistaan, ei sahateollisuus silti loppunut Utrassa. Joensuulainen kauppias Antti Juhana Mustonen osti yhdessä kollegansa Simo Parviaisen kanssa Arppen sahan ja sai sen kannattamaan vuosisadan loppuun mennessä. Menestyksen mahdollisti kaksi tekijää: samana vuonna kun kauppiaat ostivat sahan (1856), valmistui Saimaan kanava. Kanavan myötä aukesi syrjäisen Itä-Suomen teollisuudelle väylä merelle ja maailmanmarkkinoille. Joensuun kaupunki sai neljä vuotta myöhemmin (1860) tapulioikeudet kasvaneen Venäjän kaupan ja Saimaan kanavan avaamisen takia. Nyt kaupungin kauppiailla oli lupa ulottaa kaupankäyntinsä ulkomaille asti.

Mantereen saha

Apajille löysivät muutkin. Joensuulaisten kilpailijaksi Utran koskille tuli viipurilainen Tichanoffin kauppahuone, joka perusti Utraan mantereen puolelle uuden sahan. Sitä nimitettiin "mantereen sahaksi" erotuksena Mustosen "saaren sahasta". Tehtaiden isännät riitelivät maista neljä vuotta ennen kuin Tichanoffit saivat siirrettyä sahansa Nurmeksen Kuokkastenkoskelta Utraan. 1860-luvun ankara pulakausi ajoi Tichanoffin mahtavan kauppahuoneen kymmenen vuotta myöhemmin konkurssiin 1872. Konkurssi oli Wiborgs Tidningin mukaan maamme huomattavimpia. Sitten mantereen saha ja sen lähellä sijainnut mylly paloivat maan tasalle rajuilman aikana. Mustonen hankki Tichanoffien Utrassa olevan omaisuuden itselleen ja rakennutti tuotantorakennukset uudelleen. Hän perusti läheisyyteen myös lasitehtaan, jossa poltettiin sahoilta tuleva jätepuu. Nyt Utran koko teollisuuden johtoon tuli liikemies Antti Juhana Mustonen.

Utra oli 1870-luvulle tultaessa maakunnan huomattavin teollisuuskeskus ja se kohosi jopa maan johtavien vientikeskusten joukkoon. Kuunarit ja kaljaasit lähtivät täysin lastein Joensuusta ja Puhoksesta Viipuriin, Pietariin, Danzigiin, Lyypekkiin, Hampuriin, Hull'iin ja Portsmouthiin, Gloucesteriin, Amsterdamiin ja Le Havreen. 1870-luku oli myös kauppaneuvos Mustosen uran huippuaikaa. Hänen omaisuuteensa kuului 5 sahaa, 5 rautaruukkia, konepaja, lasitehdas, 6 höyrylaivaa, 4 kuunaria, 50 lotjaa ja 150 000 hehtaaria metsämaata. Mustonen omisti useita kaupunkitaloja, näistä on säilynyt Joensuussa Koski- ja Rantakatujen kulmassa sijaitseva porvaristalo. Mustonen kuoli vuosikymmenen mukana, vuonna 1877. Suuryritystä jatkettiin vielä A.J. Mustosen kauppahuoneen nimellä, mutta visionäärinsä puuttuessa se ajautui pian konkurssiin.

Utran korjaustelakka

-alkuun-

Aktiebolaget Utra Wood & Co

Mustosen kuolema merkitsi omistajan vaihtumisen lisäksi muutosta yrityskulttuurissa. Aiemmin kauppa ja teollisuus lepäsivät muutamien suurmiesten harteilla, jotka hoitivat liiketoimia omalla persoonallisella tavallaan, omien budjettiensa rajoissa. 1800-luvun loppua kohden pääoman merkitys tuotannossa kasvoi ja yritysten osakeyhtiömuoto yleistyi. 1860-luvulla höyrykoneiden tulo ja rajoitusten poistaminen johtivat nopeasti uudenaikaisen suurtuotannon syntymiseen. Suomen talous- ja yhteiskuntaelämässä alkoi industrialismin eli teollistumisen vaihe. Uusia sahoja perustettiin. Höyryvoima antoi vapauden sijoittaa tehdas minne vain, sillä enää ei oltu riippuvaisia koskien käyttövoimasta. Tästä huolimatta Utran sahat jatkoivat toimintaansa melkein pelkästään koskien vesivoimalla. 1800-luvun loppupuolella ne olivat Suomen ainoat vesivoimalla käyvät suursahat.

Mustosen kuoltua kauppahuone hajosi. Utran sahat metsineen joutuivat 1881 välikäsien kautta englantilaisen yhtiön Egerton Hubbard & Co:n omistukseen. Koska vierasmaalainen yhtiö ei voinut omistaa maita tai metsiä Suomessa, perustettiin Aktiebolaget Utra Wood & Co, jonka omistukseen sahat maa-alueineen siirrettiin.

Toiminta jatkui aluksi entisellään. Seuraava vuosikymmen toi tullessaan muutoksia: saaren saha tuhoutui tulipalossa 1892 ja se rakennettiin uudelleen, tehokkaammaksi kuin ennen. Vuosikymmenen lopulla poikkeuksellisen suuret tulvat aiheuttivat vahinkoja mantereen sahalla. Korjaus- ja uudistustyön myötä vuonna 1900 Utrassa vihdoin otettiin vesivoiman rinnalle höyryvoima sahan raameja käyttämään.

Kiihkeää perustamis- ja laajennuskautta 1870-luvulla seurasi rauhallisempi jakso. Vientisuhteet olivat heikentyneet. 1880-luku oli organisaation lujittamisen ja tuotanto- ja kuljetuskustannusten alentamisen aikaa. Joensuun sahojen omistajat tekivät yhteistyötä mm. tukinuiton järjestämisessä Pielisjoella. Ennen sahateollisuuden laajeneminen oli yksinomaan riippunut puutavaran menekin kasvusta kansainvälisillä markkinoilla. Nyt Suomen kaupungeissa tapahtuva vilkas rakennustoiminta alkoi lisätä kysyntää kotimaassa. Voimakas tuotannon nousu alkoi 1890-luvulla ja jatkui ensimmäiseen maailmansotaan saakka.

Aktiebolaget Utra Wood & Co:n kilpailijaksi ilmestyi 1880-luvun nousun myötä Aktiebolaget W. Gutzeit & Co. Saimaan vesistön alueelle uutta yhtiötä vetivät metsäkaupat. Sahojen raaka-aineelle oli Saimaan alueella vähemmän ostajia kuin Gutzeitin toiminta-alueella Päijänteellä ja tämän takia puuta oli aina saatavilla ja hinnat kilpailun puuttuessa alhaisemmat. 1900-luvun vaihteessa Gutzeit alkoi havitella Utra Woodin metsäalueita. Tästä seurasi mielenkiintoinen ostotarjousten sarja: ensin Gutzeit ehdotti kahden kilpailevan yhtiön yhteensulautumista. Sitten Gutzeit perui ja tarjosikin Utra Woodille koko Gutzeitin yhtiön ostamista. Utra Wood kieltäytyi kuulematta edes kauppasummaa ja teki vastatarjouksen: Utra Wood & Co:n teollisuuslaitokset ja maat tarjottiin Gutzeitin ostettavaksi sillä ehdolla, että maksu tapahtuisi käteisellä allekirjoitustilaisuudessa. Myyntisummaksi määrättiin 4,4 miljoonaa markkaa, mikä oli tuona aikana suuri omaisuus. Emoyhtiö Egerton Hubbard & Co ei kenties uskonut Gutzeitin kykenevän maksamaan niin suurta summaa käteisellä. Gutzeit oli kuitenkin saanut mittavan lainan Norjasta, ja tarjouksen mukaisesti Utra Wood vaihtoi omistajaa vuonna 1902.

-alkuun-

Sahateollisuuden loppu

Utran patolaitteita Sahalaitosten vaihtaessa omistajaa kauppaan kuului koko Utra Wood & Co:n Suomessa oleva omaisuus: sahojen rakennukset, lasitehdas ja noin 100 000 hehtaaria metsää ja metsämaata. Koska W. Gutzeit & Co:lla oli uudenaikaiset höyrysahat jo Kotkassa, ei Utran vanhoilla vesisahoilla ollut uusille omistajille käyttöä. Halvemmaksi tuli kuljettaa tukit Pohjois-Karjalasta merenrantasahoille ja sahata tukit siellä. Utran sahat olivat siten saaneet kuolemantuomionsa ja ne purettiin vuoteen 1905 mennessä. Vain lasitehdas, jota vuokrattiin sen käyttäjille, sai jatkaa toimintaansa kunnes se paloi vuotta myöhemmin perustuksiaan myöten. Utrassa toimi vielä 1910-1960 pieni saha ja höyläämö uppotukkien sahausta ja kotitarvekäyttöä varten. Nämä Utran sahaperinnettä jatkaneet laitokset purettiin 1961 ja sahatoiminta alueella päättyi lopullisesti.

-alkuun-

Lähteet:

Joensuun kaupunki. Kulttuuri- ja rakennushistorialliset suojelukohteet. Kaavoitus 1995. Tavoitesuunnitelmat.

Kortelainen Terttu, 1967. Utra. Viime vuosisadan teollisuuskeskus. Pro gradu-työ, Jyväskylän yliopisto.